WebJätteiden sekaan lisätty Biolan Komposti- ja Huussikuivike tai oksasilppu tuovat kompostiin kuohkeutta. KOSTEUS: Puutarhakompostorin reunalla olevat jätteet kuivuvat herkästi. Biolan Puutarhakompostori pidättää kosteutta paremmin kuin esimerkiksi lautakehikko. Kosteus on sopiva, kun kompostimassa näyttää kostealta ja kiiltävältä. WebLuonnonlannoitteet kotipuutarhurille K-Raudan puutarhaosastolta. Kotipuutarhurille sopii myös esimerkiksi Biolan-hevonkakkalannoite ja muut luonnonlannoitteet. Valitse esimerkiksi Biolan-luonnonlannoite, jonka sisältämään kanankakkaan on sekoitettu merileväjauhetta. Merilevän ansiosta kasvit saavat paremmin käyttöönsä lannoitteen ...
Erikoismulta perennoille ja ruusuille 40L 3 säkkiä
WebMullat ja lannoitteet. Puutarhamullat Puutarhalannoitteet Maanparannus- ja kateaineet Sisäkukkien ravinteet ja mullat. 96 tuotetta. Kasviravinne 250 ml Neko. 5,99. Lisää ostoskoriin. Floridor Kukkaravinne 1 l. 2,99. Lisää ostoskoriin. WebKuvaus. Biolan Havu- ja rodolannoite on luomulannoite happamassa kasvualustassa viihtyvien kasvien lannoitukseen. Kasvin tarvitsemien ravinteiden lisäksi lannoite sisältää mykorritsaa eli sienijuurta. Mykorritsa on kasvin juurien ja sienen muodostama molemmille hyödyllinen kokonaisuus, jossa mykorritsojen avulla kasvit ottavat maaperästä ... raina vixen
Puutarhalannoitteet Kekkilä ja muut luottomerkit - K-Rauta
WebHyvä puutarhalannoite ravitsee koko pihaa ja kukat voivat entistä paremmin. Luottomerkit, kuten Greencare, Biolan ja Kekkilä, pitävät huolta kukkiesi hyvinvoinnista koko kauden … WebOlemme osa suomalaista Biolan Groupia. Ammattilaisemme neuvovat myös oikeiden tuotteiden ja ratkaisujen valinnassa. Kasvihuoneteknologia. ... Lannoitteet. Novarbon Aino- ja Arvo-luomulannoitteet on kehitetty luonnonmukaiseen viljelyyn ja kasvien hoitoon. Nestemäiset ja rakeistetut lannoitteet soveltuvat pellolle, puutarhaan ja kasvihuoneeseen. WebBIOLAN. Biolanilta lannoitteet, mullat, käymälät ja kompostit ja muut pihan- ja puutarhanhoitotuotteet. Biolanin tuotevalikoimasta löydät mm. puutarhatuotteet, huonekasvituotteet, parvekekasvituotteet. Tuotteet puutarhaan ja ekologiseen asumiseen. kompostorit, käymälät sekä järjestelmät aurinkoenergian hyödyntämiseen ja veden ... raina valerion